Nyt voisin jo kirjoittaakin jostain oikeasta aiheesta.

Oikeassa palkissa näkyy  katkelma tekstistä, joka on jossakin maassa sensuroitu. Esimerkiksi nyt testatessani kerrotaan, että "The Karen are the largest of the ethnic minority groups living in the mountain ranges of eastern Burma and northwestern Thailand" sivustolta KarenPeople.org Tätä tekstiä eivät voi Burmassa nettiä käyttävät lukea.

Laatikkoa klikkaamalla pääsee tarkastelemaan (ja tukemaan) Amnesty UK:n juuri lanseeraamaa kampanjaa, jonka tarkoituksena on vastustaa verkon käyttöä sananvapauden rajoittamiseen. Sen lisäksi, että esitellään hallitusten väärinkäytöksiä, kampanja kiinnittää huomiota myös esim. Yahoon ja Googlen toimiin. Kummatkin yritykset ovat tukeneet Kiinan hallitusta tämän ottaessa kiinni "hallituksen vastaisista toimista" epäiltyjä.

Kummatkin ovat myöhemmin ilmaisseet huolensa näistä sananvapauden loukkauksista, mutta kiistävät, että niillä olisi ollut muuta vaihtoehtoa kuin toimia "pätevien ja laillisten" vaatimusten mukaan. "Vaihtoehtona ei ole toimia tai olla toimimatta lainvalvojien vaatimusten mukaisesti. Vaihtoehtona on vain jäädä maahan tai lähteä sieltä", väittää Yahoon edustaja BBC:n mukaan.

Tämä ei kuitenkaan ole pätevä syy toimia yrityksen muuten puolustamien oikeuksien vastaisesti. Ei voida katsoa, että pelkästään suuret IT-yritykset olisivat riippuvaisia Kiinan hallituksesta - Kiinan hallitus on enemmänkin riippuvainen suurista IT-yrityksistä. Niillä on valtaa vaikuttaa hallituksen tekemiin päätöksiin. Ne voivat kieltäytyä luovuttamasta tietoja, jos annettujen tietojen seurauksena rauhanomaisesti tietoa levittänyt henkilö (kuten Shi Tao) joutuu tuomiolle ilmeisen epäreilussa oikeudenkäynnissä.

Mitä sitten voi tehdä? Googlea ja Yahoota on nykyisin kyllä hyvin vaikea laittaa boikottiin, eikä boikotointi muutenkaan ole useimmiten tehokkain keino vaikuttaa yritysten toimintatapoihin. Tehokkaampaa on liittyä tämänkaltaisiin kampanjoihin (Irrepressible.info) ja kertoa suurella äänellä väärintekijöille, mikä niiden toiminnassa on väärin.

Avasin tässä taannoin Pandoran lippaan, ja sieltäpä alkoikin ryömiä jos jonkinlaisia matosia. Mutta minkälaisia matosia! Makoisia, etten sanoisi.

Ideana tuossa on, kerrottakoon tämä niille, jotka eivät jaksa linkkiä klikata ja selvittää itse, antaa kappale tai artisti, josta pitää, ja tämä nettiradioiden ja podcastien seuraava sukupolvi alkaa soittaa musiikkia, joka on n. 300000 biisin kokoelmassa katsottu olevan tavalla tai toisella samanlaista.

Otetaanpa esimerkki. Haluan kuulla Queens of the Stone Agen kaltaista stoner-rokkia. Kerron tämän ohjelmalle. Se alkaa soittaa QotSA:n Regular John -biisiä ja kertoo, että tämä tulee koska siinä on "hard rock roots, meandering melodic phrasing, mixed acoustic and electric instrumentation, minor key tonality and dirty electric guitar riffs". Niin just. Ja sitten soi Blood Farmers -poppoon St. Chibes. Ja jos unohtaa tuon idiootilta keskilänkkäriltä kuulostavan ääntelijän, niin onhan tämä hyvinkin samanlaista (samat ominaisuudet ja "extensive vamping"). Ei ehkä yhtä hyvää, mutta eihän niin missään luvattukaan...

Ja heidän flashinsa vielä toimii myös Linuxissa!

Ainoa ongelma tässä on se, että jos haluaa rekisteröityä ja ottaa käyttöön asemamuistin, täytyy valehdella asuvansa jossakin Yhdysvalloissa. Tämä siis musiikin lisensointisyistä. Painostakaa heitä tuomaan tämä palvelu myös Euroopan unionin raukoille rajoille.

Mielestäni yksi tärkein ominaisuus, jonka säveltäjä tai kokoelmien kokoaja (tai radio- / klubi-DJ) musiikille voi antaa on kontrasti. Vaikka olisi kuinka hyvää shittiä, ei samanlaisia tuntemuksia jaksa kovin pitkään ottaa vastaan. Dynamiikkaa. Valo vs. pimeä. Hilpeys vs. melankolia. Ja mikä tärkeintä: hiljaisuus vs. luja ääni.

Kukas klassinen säveltäjä taas totesikaan taukojensa olevan vähintäänkin yhtä merkityksellisiä kuin nuotit? Otetaan tästä ja hilj esimerkiksi kaikkien aikojen urkusävellys: J.S. Bachin Passacaglia & Fuga, c-molli, BWV 582, jonka täten vaadin soivan kuolemani jälkeisessä muistotilaisuudessa, jos sellaisen joku päättää järjestää. Passacaglia-osassa, kun on kertailtu riittävän tuntuisesti bassoteemaa, hiljennytään monofoniaan. Vain yksiäänisiä nousevia sävelkulkuja alkuperäiseen soinnutukseen solmittuna. Kun tämän yksityisen, koskettavan hetken loppu on ilmoitettu hetkellisellä hidastumisella, seuraa aika kaiulle. Ja sitten ollaan niin polyfonisia, että sormet loppuu. Matemaattisen tarkkaa, mutta kuitenkin niin inhimillistä ja jopa niin jumalaista, että vanha agnostikkokin herkistyy.

Alunperin lähdin kyllä kirjoittamaan siitä, että hauskaa kuinka musiikkikokoelmaa läpikuunnellessa tulee peräkkäin vaikkapa Kipparikvartetti ja Kroko. Mutta meni sitten klassisen puolelle. Nohpoh, onhan se klassinenkin rajaton riemu.

Meni synttärit, joulu, vuodenvaihde ja loppiainenkin, ja nyt sitten kirjoitan, kun lopulta havaitsin Maurelitan kommentoineen kirjoituksiani. Ja sieltäpä löytyikin aihetta kommentoida pitemmälti erästä pitemmäänkin päässä raksuttanutta ajatusta. Seuraavassa kommenttini.

Se, että tekniset värkit hajoaa aiemmin kuin aiemmin johtuu muuten siitä, että ovelat rahanahneet teollisuusmarkkinointipamput on keksineet miten pakotetaan ihmiset ostamaan uusia laitteita, kun vanhat hajoaa. Menee näin:

1. kuluttaja ostaa laitteen ja valmistaja saa tuottoa
2. kuluttaja kuluttaa laitetta
3. laite hajoaa suunnitellusti n. kuukauden päästä takuun mentyä umpeen (tai takuun käyttäminen on hankalaa)
4. kuluttaja vertailee laitteen korjaamiseen liittyviä kustannuksia ja uuden ostamisen kustannuksia
5. kuluttaja havaitsee, että uuden ostaminen on halvempaa
6. kuluttaja ostaa uuden laitteen ja *chi-ching!* valmistaja saa tuottoa

Kohdassa 6 voi toki väittää, että eihän kuluttaja välttämättä osta uudestaan saman valmistajan tuotetta, kun edellinen oli niin huono. Pitää paikkansa, mutta koska kuluttajia on niin paljon ja kaikki valmistajat tekevät näin, osa kuluttajista tulee aina juuri tälle valmistajalle.

Erityisen hyvin tämän ovat tajunneet kiinalaiset nimettömät valmistajat, jotka tekevät pienikokoista, halpaa sekundaa järjettömiä määriä. Kate ei yhdelle tuotteelle ole kovin suuri, mutta kun niitä myy 111 miljoonaa, tulee rahaa paljon.

Huomautuksena sanottakoon, että a) en ole kauppatieteilijä vaan humanisti-yhteiskuntatieteilijä koulutukseltani ja b) vastustan kiivaasti moista toimintaa.

Meinasi tulla syömätön illallinen näppäimistölle, kun eksyin lukemaan Forma Publishing Groupin ilmoitusta, että:


Näin kertoo Forma Publishing Group Oy ja jatkaa:


Vai että sillä tavalla. Taitaa olla tämä taivuttamattomuus sitten lopullisesti pesiytynyt etenkin markkinointihenkisten pääkaupunkiseutulaisten kielioppiin. Vrt. Iso Omenan tapaus.

Hyvä on, otan vastaan kyllä väitökset siitä, että "Trendi Veli" ei ole sama asia kuin "trendiveli", joka tietysti taipuisi perinteisellä tavalla. Se on lehden nimi, jota tarkennetaan alabrändillä. Kai sitten vähän kuin Times Literary Supplement ilman supplementia.

Vaan mitenkä kävisi, jos pääkarvoitukseen keskittyvä julkaisu olisikin - puuttumatta yhteen kirjoittamiseen - nimeltään "Trendi Tukka" (tai yhtä hyvin "Trendi Hius"). Tai aktiivisen nuoren aikuisen seksielämää käsittelevan lehden nimeksi keksittäisiinkin hilpeästi "Trendi Pukki"?